27
SYY
16.00
P12, Sarjaottelut P11

SBS Lapua - SPV punainen  11 - 9

Jalas Areena

Heinoa taistelua Jalasjärvellä

Uusi kausi ja uudet kujeet!!

2015 syntyneet pojat aloittivat kautensa hienosti, kun pojat matkustivat Jalas areenalle.

Kauden avaus ottelussa vastaan asettui aina vahva Nurmon Jymy. Ensimmäisessä erässä Lapua ei saanut palloa maaliin asti, mutta vastustaja sai sen kaksi kertaa ja erätauolle mentiin Jymyn 2-0 johdossa. Lapua sai kaksi jäähyä, mutta ne selvitettiin hienolla puolustus pelaamisella.

Toinen erä oli maalien valossa tasaista ja maaleja tehtiin tasatahtiin. Ajassa 19:39 pääsimme tasoihin 3-3 tilanteeseen hienolla taistelumaalilla, jonka teki Eino Kivipuro Ensimmäisessä ottelussaan. Erän muut maalintekijät olivat Olavi, Atte ja Jiro. Tauolla menimme 6-4 tappioasemassa.

Kolmannessa erässä oli taistelu Nurmon Jymyn Urho vs Lapua, sillä Urho teki kolmannessa erässä kaikki Jymyn maalit ja sen kunniaksi vastustaja haki täyden pistepotin lukemin 9-7. Lapuan maalintekijät olivat Jiro,Elias ja Atte.


Toisessa pelissä vastaan asettui SPV punainen.

Tämä peli oli Oliver Penninkankaan ja JIron taidon näytettä. Ottelu oli yhtä tasainen, kuin ensimmäinen peli ja maaleja tehtiin vuorotahtiin. Ensimmäinen erä tasan 4-4 ja maalintekijät oli Oliver Penninkangas x2, Jiro ja Oliver Mäkipernaa.

Toinen erä oli yhtä jännittävää katsella/valmentaa, sillä maaleja tuli tasatahtiin. Pallon hallinta oli hienoisesti meidän joukkueella, mutta vastustajan vaaralliset vastahyökkäykset tuotti kovaa tulosta. Erän maalintekijät olivat Oliver Penninkangas x3, Oliver Mäkipernaa x2, Atte ja Jiro.


Kolmas erä oli meidän joukkueen paras ja vastustaja ei saanut yhtään maalia Miron selän taakse. Hyvällä asenteella pelanneet pojat teki juuri niin kuin pyydettiin ja annettiin painetta pallolle aktiivisesti. Ottelun ratkaisun teki Jiro kahdella hienolla maalilla, johon esityön teki Oliver Penninkangas.

Jokainen poika pelasi omalla tontilla hienosti ja 18 tehtyä maalia ei tule tuurilla. Erityismaininta Oliver Penninkangas ja Jirolle, jotka tekivät tuhoisaa jälkea vastustajan päässä ja olivat hyvin puolustuksen tukena silloin kun tarvittiin apua. Oliver Penninkangas taisi tehdä oman ennätyksen 4+3 ja vastasi hyvin huutoon kun pyysi päästä pelaamaan Jiron kanssa. Jiron tehot myös komeat 4+1.

Pelit on paljon muutakin kuin pisteiden tehtailua, mutta kyllä näin hienoista suorituksista saa muutaman lauseen kirjoittaa. Pojat oli hyvällä taisteluilmeellä kokopäivän ja tuloksena tiukka tappio ja tiukka voitto.

Maanantaina jatketaan harjoituksien merkeissä.


-Mikael